torstai 26. maaliskuuta 2015

Äkkiä jotain safkaa

Tikkumäen remonttimuisteloissa on edetty vaiheeseen, jossa talo on saanut uudet asukkaansa. Koska köökki on valmis, tehdään siellä jatkossa muitakin elintarvikeasioita kuin nirotaan pirkkaa.

Latasin juuri valtavan määrän kuvia luurista tietokoneelle. Arkistojen kätköistä löytyi muutama hyvä safkavinkki, jotka jaan viikonlopun kauppalistaa rustaaville. Tässä siis helppoja ja nopeita suupaloja perustarpeista. Reseptit ovat useimmiten omasta päästä tai kaverilta opittuja, joten laitan kuvateksteihin perusvinkkejä, joiden avulla voit soveltaa oman versiosi.

Poimi siis alla olevista, kun et jaksa aina tehdä sitä samaa.

Tarmo-papalta opittua. Marskin kalakeiton raaka-aineet ovat lohi, herkkusieni, sipuli, kapris ja suolakurkku. Freesaa pannulla ja mausta sitruunalla, niin saat maut kunnolla esiin.

Jokirapusalaatti avokadolla ja mozzarellalla toimii aina. Koristele hampunsiemenillä ja mausta sirtuunalla ja hyvällä oliiviöljyllä.


Epäilin, kunnes kokeilin. Punajuuripitsa homejuustolla on parhautta. Keitä punajuuret edellisenä päivänä ja lisää tomaattikastikkeeseen ripaus smetanaa.
Lauantaisin on varaa herkutella aamiaispöydässä. Laseihin itsetehtyä smoothieta ja ruisleivän päälle sinappia, avokadoa, pekonia, paistettua munaa ja kasviksia.

Tämän nopeampaa jälkkäriä ei ole. Vaahtokarkkia, erilaisia suklaapatukoita ja lakua. Päälle sulatetaan valkosuklaata. Valmis!






torstai 19. maaliskuuta 2015

Osoitteemme muuttuu

Muuttokuorma ajettiin Tikkumäkeen maaliskuussa 2013. Asetuimme taloksi köökkiin ja kamariin kuten ennenvanhaa. Yksiömme roinat ja kaappien sisällöt ahdettiin kamariin eli olohuoneeseen seuraavaksi vuodeksi. Elämä ilman kaappeja on niitä ensimmäisen maailman ongelmia, joita en toivo kokevani uudelleen. Vuonna 2013 kaikki nimittäin oli hukassa Ikea-kassipinoissa olohuoneessamme,

Ennen muuttoa teimme kaiken valmiiksi keittiössä, olohuoneessa ja pesutiloissa. Hyvä niin, sillä ne ovatkin ainoat huoneet, jotka ovat kaksi vuotta myöhemmin täysin valmiina. Mihin ihmeeseen se puhti aina katoaa viimeistelytöiden koittaessa? Muistelen esimerkiksi ostaneemme eteisen kaappeihin kiinnityshakaset, jotka ovat olleet kaksi vuotta asentamatta. 

Vain jääkaappi puuttuu. Gorenjen retrokaapin sai virolaisesta nettikaupasta kotiin kannettuna useita satasia edullisemmin kuin Suomesta.
Pölyt pois ja roina sisään.

Pirtinpöydän myi opiskelija, joka luopui omaisuudestaan ja muutti Espanjaan. Tämän pöydän ääressä juodaan espanjalaista punaviiniä ja haaveillaan lomamatkoista.


Vanha lattia asennettiin takaisin ja vedeltiin maalia pintaan.

Jukka puuseppäili teknisen tilan puuovien taakse. Vasemmalla siis poistoilmalämpöpumppu ja oikealla tila pesukoneelle.


Keväällä 2013 vedimme henkeä sykittyämme Tikkumäen muuttokuntoon. Aloimme hiljalleen purkaa talon toista puolta, jossa on kaksi huonetta. Tikkumäen toisena remonttivuotena keskitymme rankarakenteisen osan remontointiin. Yllätyksiä on luvassa sielläkin, mutta vastoinkäymisiinhän tässä on jo ehditty tottua. Vanhat talot...


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Jälkiviisastelua lauteilta

Ehti kulua kokonainen vuosi remontin käynnistymisestä ennen kuin pesutilat Tikkumäessä valmistuivat. Aloittaessamme remonttia kevättalvella 2012 haaveilimme muutosta niin pian kuin pesutilat olisivat valmiit. Pääsiäinen, juhannus ja joulu menivät, remppa laajeni ja epätoivo syveni. Haaveet muutosta työntyivät yhä kauemmaksi ja lopulta oivalsin, miksi kaikki varoittavat asettamasta aikataulua vanhan talon kunnostamiseen.

Maaliskuussa 2013 vesi virtasi vihdoin suihkusta ja sähkösauna lämpeni napin painalluksesta. Olimme valmiita muuttoon.

Kylpyhuoneen seinälaatat ovat satasen löytö Pukkilan pihamyynnistä, joita voi bongailla syksyisin ja keväisin Turussa.
Saunassa vain ovi on kierrätettyä. Kellastunut puuovi hiottiin ja käsiteltiin Saunasasulla.

Tällainen siitä lopulta tuli. Vanha ovi toimii suihkuseinänä.

Osaako kukaan vinkata, mitä teen liasta pinttyneille valkoisille lattiasaumoille?

Saunaa ja Pirkkaa. Tuppeensahattua lautaa löytyi lopulta edullisimmin Bauhausista.





Kaksi vuotta myöhemmin on aika jälkiviisastelulle. Lattialaatta on mitä magein, mutta alan ymmärtää, miksi kaikilla muilla on harmaa 10x10. Valkoiset saumat ovat värjäytyneet pinttyneestä liasta ja punaisesta hiusväristä. Emme älynneet suojata saumoja enkä ole varma, että suoja olisi pitkään kestänyt. Olen kuurannut saumoja rautakappojen superkemikaaleilla ja maalannut kaakelikynällä eikä mikään auta. Pinttyneiden saumojen kanssaon nähtävästi vain opittava elämään.

Valitsimme lavuaarin alle vanhan senkin, joka kätkee paljon tavaraa ja tuo vanhan ajan tuntua pesutilaan. Ehkä vielä joskus inspiroidun, hion lakan pois ja vaihdan maalipintaan. Pöly ja hiuslakan jäämät meinaan näkyvät armottomina tummalla lakkapinnalla.

Toivottavasti näistä jälkiviisasteluista on apua sille, joka googlaa valkoiset lattiasaumat. Älä siis saumaa valkoisella tai jos kuitenkin saumaat, niin googlaa myös valkoisten lattiasaumojen suojaus.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Avoimesti rahasta

Omppulan Suvi pohdiskeli helmikuussa, tuleeko remppablogeissa puhua avoimesti rahasta klik! Seurasin keskustelua suurella mielenkiinnolla. Toivovatko lukijat avointa keskustelua? Onko remppakulujen levittelystä oikeasti hyötyä lukijoille vai tyydyttääkö informaatio lähinnä tirkistelynhalua?

Keskustelussa nousivat esiin itsekin tärkeänä pitämäni seikat. Jaettu tieto auttaa hahmottamaan, mitä mikäkin maksaa. Remontoinnissa on paljon kuluja, joita ei etukäteen tule edes ajatelleeksi. Kun täytin juuri remppakulut-välilehteen alkuvuoden 2013 kuluja, hämmästyin pelkästään maalikauppaan syytämämme rahan määrää.

Omppulan keskustelussa kaivattiin remppaajilta kekseliäitä ja edullisia ratkaisuja vinkiksi vastaavien asioiden kanssa painiville. Jovelan Johanna puolestaan toi esiin näkökulman elämänmuutoksesta kokonaisprojektina. Hän kertoi kirjoittavansa rahansa kuvatakseen, mitä täydellinen elämänmuutos kaupunkikerrostalosta maaseudulle maksaa toivoen siitä olevan apua vastaavaa ratkaisua harkitseville. Jos et ole vielä löytänyt Jovelaan, niin klikkaa itsesi sinne seuraavaksi klik!. Se on ehdoton blogisuosikkini.

Toivottavasti tällaiset keskustelut rohkaisevat remppabloggareita kirjoittamaan avoimemmin rahasta. Hyötytiedosta on aina enemmän iloa kuin tirkistelystä harmia! Olen täydentänyt remppakulut-välilehteen tammi- ja helmikuun tiedot vuodelta 2013. Samalla täyttyi ensimmäinen vuosi remppailua ja rahaa on kulunut 31 000 euroa.