keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Oodi ammattimiehille

Sade vihmoo ja Tikkumäen kattotyömaalla on vaihteeksi hiljaista.

Hommat ovat edenneet viime viikkoina hienosti ja valmista kattopintaa syntyy jo viimeiselle lappeelle. Yllätyksiä on tullut eteen yllättävän vähän alun jälkeen. Kun vanhoja kattopeltejä ryhdyttiin purkamaan, selvisi, että alusrakennetta on vahvistettava arvailuja enemmän. Ruoteiden vahvistamiseen on nyt käytetty kilometri puuta.

Ammattimiesten kädenjälkeä kelpaa ihailla eikä huomautuksille löydy aihetta. Paitsi ehkä silloin, kun katolla huhkitaan 12-tuntisia päiviä eikä malteta lähteä kotiin nostamaan välillä jalkoja pöydälle.

Tässä kuvasarjaa viimeisimmistä käänteistä katolla. RMT Jussi Merisaarella taitaa olla varauskirjassa täyttä lähiaikoina, mutta suosittelen kilauttamaan, jos etsinnässä on asiansa osaava peltikattoammattilainen Turun seudulta.

Tässä lähtötilannetta muistinvirkistykseksi.

Puutarhan puoli on valmis piipunpellitystä lukuunottamatta.
Tässä tilannetta alkuviikolta.

Kuisti melkein valmiina.

Pelti taipuu uskomattoman hienoon lopputulokseen ammattilaisen käsissä.

Näistä paloista alkaa työstäminen katolla.
Viimeinen lape odottaa pellitystä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti